lauantai 18. helmikuuta 2012

Postisetiä ja -paketteja

Aamuherätyksen hoiti tänään kissojen ja/tai herätyskellon sijaan ovikello. Pirinän jatkuessa itsepintaisesti arvoin mielessäni, viitsisinkö nousta vai en. Emme odottaneet ketään kylään, enkä ollut tilannut netistäkään viime aikoina mitään. Raahauduin kuitenkin ovelle - ja onneksi tein sen, sillä oven takana odotti pirtsakka posteljooni paketti kourassaan.

La Poste.
On poikkeuksellinen onnenpotku, että A) posteljooni soittaa summeria ja että B) olemme kotona sen kuulemassa. Yleensä postinkantajat eivät vaivaudu juuri alakerran ovisummeria pimputtamaan, vaan ellei paketti mahdu alakerran laatikkoon, sinne jätetään suoraan pakettikortti.

Periaatteessahan tämä ei ole mikään ongelma: noin 300 m:n säteellä meiltä on parikin postitoimistoa, joista paketit voi noutaa. Käytännössä olemme Ranskassa, joten mikään ei ole ihan niin helppoa, kuin naivi pohjoismaalainen voisi luulla.

Eräs perusilmiö postitoimistoissa on ihmistyyppi, jota kutsumme "random dude" -termillä. Nämä ovat henkilöitä, jotka seisoskelevat postitoimistoissa, mutta eivät kuulu henkilökuntaan. Yleensä random dudet seisovat jonojen liepeillä, mutta eivät kuitenkaan jonota. Harjaantumaton silmä ei erota random dudea jonottajasta, joten jokaiselta jonomaisen muodostelman hännillä seiskolevalta kannattaa kysyä, onko kyseessä jonotus, vaiko vain jonomainen random dude -muodostelma.

Tosin viime vuosina posteja on nykyaikaistettu: lähiposteissamme on nyt jopa erikseen tiskit posti- ja pankkipalveluille. Random dudejen määräkin on vähentynyt, kodittomista puhumattakaan. 

Postityöntekijän tyyli on vain entisellään. Kaikki kohtaamani postityöntekijät ovat äärimmäisen kiltinoloisia ja rauhallisia. Monilla on risuparta. Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka downshiftasivat, ennen kuin suomalaishipsterit olivat kuulleet koko sanaa.




Postinkantaja toimitti keltaisen paketin Suomesta.



Yleensä nämä kiltin joulupukkimaiset hahmot aiheuttavat rintani tietämillä suopean läikähdyksen: Mikäs hätä tässä, valmiissa maailmassa? Tässä minä, asiakaspalvelija ja koko muu jono pohdiskelemme yhdessä säätä/postin hintoja/edessä seisovan mummon lapsenlapsen koulumenestystä - upeaa yhteisöllisyyttä miljoonakaupungissa!


Toisinaan sitten mieleen nousevat joulupukkien sijaan belsebuubit. Näin kävi viime joulun alla, kun viimeisenä päivänä ennen lomille lähtöä suuntasin postiin noutamaan joululahjapaketteja Suomesta.




La Petite Mu.

Postinsetä otti vastaan ojentamani kaksi pakettikorttia, ja pyörähti takahuoneeseen. Hetken kuluttua setä pyörähti takaisin voitonriemuisesti hymyillen: "Yksi paketti löytyi, onnistumisprosentti 50!".


Kiitin paketista ja pyysin saada sen toisenkin, joka kortin mukaan oli myös samaisessa postissa. Setä raapi päätään: "En kyllä nähnyt sitä tuolla, mutta voin mennä uudestaan katsomaan". Kiitin kauniisti, ja näin kuinka molemmat tiskin takana seisoneet asiakaspalvelijat siirtyivät takahuoneeseen etsimään pakettia.


Kului muutamia minuutteja, jono takanani kasvoi. Päänsisäinen pohjoismainen tehominäni puhisi ja ihmetteli, miksei toinen asiakspalvelija jäänyt palvelemaan asiakkaita tiskin taakse, sillä välin kun toinen etsi pakettia muutaman neliön suuruisesta takahuoneesta.


Tuokion ja muutaman lisäjonottajan jälkeen asiakaspalvelijat palasivat takahuoneesta:
"Ei kuulkaa madame, ei tuolta tunnu nyt löytyvän sitä pakettia. Minkähän näköinen se mahtaa olla?"


Tässä vaiheessa hienoinen ärsytyksen puna nousi jo poskille. Hienosta itsehillinnästäni itseäni onnitellen soitin Suomeen ja selvitin paketin koon (30 x 40 cm:ä) ja värin (sininen).


"Ei tuolla kyllä sinisiä paketteja ollut...", asiakaspalvelija pohdiskeli. "Katsotaanpa sitä koodia koneelta."


Asiakaspalvelija naputteli koodin tietokoneeseen: "Täällä lukee, että se on noudettavissa noutopisteessä, mutta mikähän piste se on?". Hivenen turhautuneena yritin ehdottaa, että juurikin tämä postin toimipiste, niinhän pakettikortissa luki.


"Madame hyvä, ei teidän auta kuin soittaa tuonne Chronopostin (Ranskan postin kuljetuspalvelu) asiakasnumeroon. Tai käykää nyt tuossa toisessakin postissa varmuuden vuoksi, jos ovat vaikka erehtyneet...."




Tämänaamuisesta paketista paljastui ruotsinkielisiä dekkareita, Fazerin sinistä ja somia huovutettuja lasinalusia.



Niinpä allekirjoittanut paarustaa se mukaan saatu paketti kainalossaan siihen toiseen lähipostiin selvittämään asiaa. "Kuulkaa madame, ei meillä ole tuolla koodilla mitään pakettia. Ei teidän auta nyt muu kuin soittaa tuonne Chronopostille, etteivät hukkaa pakettia, jos kerran huomenna olette lomallekin lähdössä".


Allekirjoittanut siis taapertaa 50 %:n onnistumista huutava pakettinsa kainalossaan kotiin ja soittaa Chronopostille. Automaattiäänitteitä, odotusmusiikkia, lisää automaattiäänitteitä, lisää odotusmusiikkia. Puolen tunnin kuluttua annan periksi. Olkoon. Aina ei voi voittaa, ei edes Ranskan postin arvonnassa.



Sininen hetki.

Silloin puhelin soi:
"Hei madame, Serge postista! Etsitte äsken täältä pakettia. Voitteko kuvitella, se löytyi. Sehän oli tuossa keskellä kaiken aikaa. Hassua ettemme huomanneet! Vaikka sehän on sininenkin! Hohohoho!"

4 kommenttia:

  1. Hohohoho ;D - Kai olit vain onnellinen, etkä yhtään ärtynyt :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpotus oli niin iso, että päätin ottaa joulumielen kannalta, enkä ärtyillyt postisedälle. Eipä se mitään olis edes auttanut. Yritän olla huutamatta pää punaisena aina kun vaan voin, mutta siihen huutamiseen on täällä vaan aivan liian usein aivan liian hyviä tilaisuuksia. ;D

      Poista
  2. "Random dude" - hihi, ja muutenkin aivan loistava tarina. Me ollaan kesäisin aina lomailemassa Rivieralla ja siellä "päästy" kokemaan miten just tällaset omasta mielestä aika perustavaa laatua olevat palvelut toimii - tai ei toimi :) Löysin muuten tänne Sissi van V:n blogista ja nyt jatkan juttujen lukemista, vaikuttaa lupaavalta tää sun blogisi. Asun muuten Tukholmassa (näin että olit itse asunut siellä). terkuin veera / http://www.stockholmbyme.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Veera, kiitos kommentista ja tervetuloa! :) Kävin heti katsastamassa blogiasi, tuli melkein hinku Tukholmaan! Onhan Pariisissa tietysti oma viehätyksensä (aika ei käy koskaan pitkäksi), mutta kyllä Tukholmassa elämänlaatu on omaa luokkaansa. Jään seuraamaan blogiasi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.